Kuohuviiniä ja lihanhimoa

Voi että oli kiva päivä eilenkin. Minulla oli syntymäpäivä ja olimme juhlimassa sitä. Tämän hetken lempiravintolani Raumalla on pieni Sydvest-niminen ravintola. Ruokalista on ihanan karsittu, mutta silti siitä löytyy syötävää. Ruuan esillepano on kaunista ja annoksesta kerrotaan kivasti, kun se tuodaan pöytään. Vaikka olen pyöreä, en ole kauhean kova syömään. Söin eilen enemmän mitä aikoihin!

Minä olen yleensä seurueessa se, joka on kallellaan kasvisruokaan. En erityisesti pidä lihasta ja koen, että on eettisesti oikein suosia kasvikunnan tuotteita. En tiedä, oliko raudanpuutetta vai mitä, mutta alkuruuaksi söin tartarin ja pääruuaksi sitten vielä pihvin. Ei liha kyllä kuviin kovin kauniisti asetu. Mies valitsi kanaa. Hyvää sekin!

Rilluttelimme kaupungilla pikkutunneille asti Bar Hehku-nimisessä kuppilassa ja se oli hauskaa, vaikka tämä päivä onkin sitten ollut melko vähäeleinen ja rauhallinen. Kuohuviiniä meni. Paljon. 

Sain mieheltä samppanjaa lahjaksi ja kyllä se vaan on kuten Marilyn Monroe on sanonut: "Samppanja kylmänä, kuivana ja ilmaisena". Se saa nyt odotella seuraavaan juhlahetkeen, joka lienee miehen loman alkaminen. 

Tämä uusi ikälukuni 43 on mielestäni hieno, koska se on niin kertakaikkisen epämääräinen. Juuri nyt ei ole mitään ikäkriisejä ja naamakin on just sennäköinen, kuin tämänikäisellä kuuluukin, joten hätääkös tässä!

Ps. Tyyliasioista sen verran, että rakastan tuota kuvassa olevaa haalaria. Se on niin persoonallinen. Tilasin sen "kiinakaupasta" ennen kuin oivalsin, että sieltä ei kyllä kuulu tilata yhtään mitään. Näin ajattelen nykyään eettisyyden, ihmisoikeuksien ja kotimaisen tuotannon tukemisen kannalta. Sitäkin suuremmalla syyllä aion käyttää tuon haalarin aivan loppuun asti, kuten teen muillekin vaatteilleni, ellen sitten myy niitä eteenpäin. 

 

                                                                                

                                           

Oli liian levotonta

Tänään oli näennäisesti tuottamaton haaveilupäivä, mutta oikeasti tapahtui vaikka mitä. Olen ehkä vielä vähän uupunut, mutta masennuksen taisin saada häivytettyä jo alkukesästä. Se vaati kyllä kahden kuukauden nukkumisen lisäksi kovaa ajatustyötä, mutta siitä ehkä myöhemmin.

Elämäni hakee suuntaansa ja paitsi että se on vähän pelottavaa, on se myös loputtoman riemullista ja jännittävää. Minulla on luja luotto kykyihini. Niin luja, että mopo meinasi lähteä keulimaan jo vähän liikaakin. Opiskelin tänään netissä markkinointiin liittyviä asioita ja siinä samalla keksin itselleni aivan valtavan määrän ideoita, joita haluaisin kokeilla. Olen monipuolisesti kiinnostunut asioista, joten rajaaminen on vaikeaa. Niinpä päätin rajata itseni pois netin ja muistikirjan äärestä ja lähdin kävelylle. Alkoi olla jo niin levotonta.  

Matkalla soitin äidilleni. Olemme hyviä suunnittelemaan yhdessä ja osaamme sparrata toisiamme.

Arvatenkin päädyin kahvilaan haaveilemaan. Samalla kun söin yhdistetyn lounaan, välipalan ja päivällisen, katsoin ikkunasta kaunista katunäkymää. Maailma kulki hitaasti ohitseni ja minulla oli aikaa sille. En varmaan kyllästy Vanhaan Raumaan ikinä. 

En ole pitkään aikaan tuntenut oloani niin tyytyväiseksi kuin siinä hetkessä. Mietin, että voin tehdä vaikka mitä ja voin valita. "The whole world is my playground". Tosin vähän pitää vielä kirkastaa ajatuksia. Haluan vaalia tätä mahtavaa tunnetta ja onneksi minulla on siihen kokonainen vuosi aikaa!

Ps. Sen verran tyyliasiaa, että Facebook-kirpputorilta ostamani pontson lisäksi pääsi suloinen bambi mukaani. Näin sen aikoinaan Rauman taidemuseon kaupassa. En malttanut ostaa sitä, vaikka toki olen sitä mieltä, että taidekäsitöistä kuuluu maksaa. Niitä kun ei hetkessä valmisteta. Myöhemmin bambia ei enää näkynyt, kunnes ehkä vuosi sitten löysin sen alekorista muiden juttujen alle hautautuneena. Tietenkin pelastin sen heti luokseni asumaan. Mum´s <3 on korun merkki. Klik-klik.

Muovaan maailmaani

En nyt oikein ole ollut tyytyväinen siihen, miltä maailma tai elämäni tällä hetkellä näyttävät. On kuitenkin hyvin todennäköistä, että maailma ympärilläni ei muutu haluamaani suuntaan, vaikka kuinka sitä kotisohvalla odottaisin. Olenkin siis päättänyt tehdä kaikkea sellaista, joka tekee mielestäni tästä elosta sulokkaampaa.

Rakastan kotikaupunkiani Raumaa kovasti. Nuorena likkana olin Rauman museoissa töissä, kuulin oppaiden juttuja ja luin hiljaisina aikoina kaikki museoissa olevat Rauma-kirjat. Kuin varkain opin paljon kotikaupungistani. 

Minusta on ihanaa kertoa Rauma-juttuja muillekin. Niinpä vähän nopsasti päätin järjestää edullisen vanha Rauma-kierroksen halukkaille. En mainostanut missään julkisesti, vaan tunnin tarina- ja historiatuokiolle pystyi etsiytymään facebook-kavereitani. Halusin pienen porukan, jotta kiva ja intiimi tunnelma säilyisi.

Kesä on tähän asti ollut helteinen, mutta minä tietysti valitsin sen kesän sateisimman illan kävelykierrostani varten. Paikalle ilmaantui kuitenkin urhoollisia kulttuurista ja historiasta kiinnostuneita ihmisiä ja niin me kuljimme pitkin vanhan Rauman katuja ja kujia samalla, kun vesi hyrskyi syöksytorvista ja kun sade melkein peitti sen laulun alleen, jonka entisellä meren rannalla lauloin.

Kierroksen pitäminen oli vähän kuin leikkiä, vaikka toki olin miettinyt sen huolella. Tykkään että asioita tehdään kunnolla. Siitä olen todella otettu, että sateessa uitetut ystäväni lupasivat tulla kierrokselleni toisenkin kerran. 

Sitä varten pitää kyllä sitten opetella uusi laulu.

(En ymmärrä muodista mitään, mutta tykkään silti vähän miettiä tyyliasioita. Vanhan Rauman kierroksella minulla oli yksinkertainen, suomalainen musta mekko, Elannon valmistama vanha kelsipäähine ja taiteilija Katariina Guthwertin tekemä yleisurhoollisuusmitali, jossa on Minna Canthin kuva. Pitäähän leikkiä varten nyt vähän sonnustautua.)