tiistai 30. kesäkuuta 2020

Muovaan maailmaani






En nyt oikein ole ollut tyytyväinen siihen, miltä maailma tai elämäni tällä hetkellä näyttävät. On kuitenkin hyvin todennäköistä, että maailma ympärilläni ei muutu haluamaani suuntaan, vaikka kuinka sitä kotisohvalla odottaisin. Olenkin siis päättänyt tehdä kaikkea sellaista, joka tekee mielestäni tästä elosta sulokkaampaa.

Rakastan kotikaupunkiani Raumaa kovasti. Nuorena likkana olin Rauman museoissa töissä, kuulin oppaiden juttuja ja luin hiljaisina aikoina kaikki museoissa olevat Rauma-kirjat. Kuin varkain opin paljon kotikaupungistani. 

Minusta on ihanaa kertoa Rauma-juttuja muillekin. Niinpä vähän nopsasti päätin järjestää edullisen vanha Rauma-kierroksen halukkaille. En mainostanut missään julkisesti, vaan tunnin tarina- ja historiatuokiolle pystyi etsiytymään facebook-kavereitani. Halusin pienen porukan, jotta kiva ja intiimi tunnelma säilyisi.

Kesä on tähän asti ollut helteinen, mutta minä tietysti valitsin sen kesän sateisimman illan kävelykierrostani varten. Paikalle ilmaantui kuitenkin urhoollisia kulttuurista ja historiasta kiinnostuneita ihmisiä ja niin me kuljimme pitkin vanhan Rauman katuja ja kujia samalla, kun vesi hyrskyi syöksytorvista ja kun sade melkein peitti sen laulun alleen, jonka entisellä meren rannalla lauloin.

Kierroksen pitäminen oli vähän kuin leikkiä, vaikka toki olin miettinyt sen huolella. Tykkään että asioita tehdään kunnolla. Siitä olen todella otettu, että sateessa uitetut ystäväni lupasivat tulla kierrokselleni toisenkin kerran. 

Sitä varten pitää kyllä sitten opetella uusi laulu.

(En ymmärrä muodista mitään, mutta tykkään silti vähän miettiä tyyliasioita. Vanhan Rauman kierroksella minulla oli yksinkertainen, suomalainen musta mekko, Elannon valmistama vanha kelsipäähine ja taiteilija Katariina Guthwertin tekemä yleisurhoollisuusmitali, jossa on Minna Canthin kuva. Pitäähän leikkiä varten nyt vähän sonnustautua.)


2 kommenttia:

  1. Ei olisi tunti riittänyt kierrokseen, jos ei olis sitä vettä tullut kaatamalla ;-) Rauman historia on niin kiehtovaa ja juttua piisaa, että mielellään on turistina omassa kotikaupungissa. Kiitos loistavalle oppaalle, olit päivän piristysruiske ja peukut tosiaan asulle ja laululle :)

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos Kaisa! Ihanaa, kun saatiin jakaa tämä hetki yhdessä! <3

    VastaaPoista

Pikapiipahdus Noblessneriin

Yhtenä Tallinna-aamupäivänä kävimme Noblessnerissa. Alueella on aikoinaan muun muassa rakennettu sukellusveneitä Venäjän keisarikunnan tarpe...